Psyko oli sitä mieltä, että tämä ei ole masennusta. Se olisi suuri helpotus! Väsymys ja oman ajan puute on todennäköisemmät syyt ja noihin onkin helpompi puuttua kuin masennukseen. Nähtäväksi jää, kuinka asiaan sitten puututaan...
maanantai 29. elokuuta 2011
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Kommentoinnin testaus
Toivoisin, että jokainen, joka tämän lukee kokeilee kommentoinnin toimivuutta. Jos kommentointi ei toimi, laitatko minulle sähköpostilla tiedon asiasta (ensimmainen.kivi@gmail.com).
tiistai 16. elokuuta 2011
18
Tein Beckin masennustestin. Jos pistemäärä on 17 tai enemmän, suositellaan yhteydenottoa lääkäriin. Oma pistemääräni oli 18. Tein testin eilen, eli todella kurjana päivänä, aika kurjana hetkenäkin vielä. Mietinkin, että muuttuisikohan tulos, jos tekisin sen tänään uudelleen, kun on vähän parempi päivä? En kuitenkaan aio sitä uusia, olkoot mitä on. Otan testin puheeksi maanantaina psykolla.
Onneksi pääsen suoraan samalle psykolle kuin aikaisemminkin, ettei tarvitse aloittaa kaikkea alusta. En tiedä jaksaisinko sitä nyt... Jälleen on vaihe, että kaikki ylimääräinen vaatii suurta ponnistusta, eli imuri jää kaappiin ja pyykit viikaamatta. Kauppaan itseni sain ja oli jopa mukava käydä! Ja minä, joka inhoan ajamista, totesin talliin ajaessani, että ratinpyörittelyhän on oikeastaan mukavaa. Tosin huomaan joskus havahtuvani ajatuksistani yhtäkkiä ratissa, silloin iskee pelko takapenkkiläisten puolesta, että onkohan minun viisasta ajaa... Toisaalta minun on pakko, sillä Miehellä ei ole korttia.
Kotimatkalla kaupasta mietin myös sitä, että lapset ovat sekä siunaus että kirous tällä hetkellä. Heidän kanssaan on pakko nousta sängystä aamulla. On pakko laittaa ruokaa ja syödä itsekin, jotta pienempi saisi maitoa. Heidän takiaan on pakko toimia. Toisaalta, heidän takiaan en saa nukkua öitäni ja olen väsynyt, Pieni Mies saa pääni harmaantumaan rajojensa hakemisellaan, Takiainen jatkuvalla huoltotarpeellaan. Olisinko tässä jamassa ilman heitä? Onko tämä synnytyksen jälkeistä masennusta, jota ei siis olisi ilman lapsia?
Lapseni ovat kaikkeni, heistä en luopuisi mistään hinnasta. He ovat tähän täysin syyttömiä, vaikka osaltaan vaikeuttavatkin tilannetta. Ilman heitä en varmaan olisi näinkään hyvin jaksanut kulunutta vuotta.
maanantai 15. elokuuta 2011
Miljoona pientä palasta
Päässäni on muurahaispesä ja sydämessä möykky. Varasin ajan neuvolapsykologille, sillä tarvitsen apua selvittämään kaikki palat päässäni.
Välillä voin loistavasti, välillä taas putoan ja hajoan. En ole koskaan pitänyt vuoristoradoista.
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Arkku auki!
Puhun paljon. Ne harvat lukijat, jotka minut tuntevat, tietävät. Osaan puhua myös vaikeista asioista tarpeen tullen. Mutta miksi on niin vaikeata avata suunsa Miehelle?
Tein sen silti ja hyvä niin. Ei siihen montaa lausetta tarvittu, mutta nyt on moni mutka oiottu. Sanottakoon, että minä en ole talouden ainoa lepoa kaipaava. Kaikki on kuitenkin tallella.
Minä rakastan minun miehiäni, kaikkia kolmea. <3
tiistai 5. heinäkuuta 2011
Mörkö tekee paluuta?
Hormonihuurut. Katkonaiset yöt. Muuttunut vartalo. Ylimääräiset kilot. Roikkuva vatsanahka. Syksyn jäljiltä murjottu, hiukkasen kohoamaan päässyt, itsetuntoni naisena on taas pudonnut rytisten nollaan.
Tajuan miettiväni edelleen ja yhä enemmän viime syksyn tapahtumia. Arki on luiskauttanut meidät takaisin pahoille tavoillemme koneidemme ääreen, enkä suoraan sanottuna juuri nyt muuta jaksakaan. Tunnustelen jatkuvasti omaa mielialaani, kuulostelen Miestä. "Huomaan" asioita, joita ei ole olemassakaan, ihan kuten aikaisemminkin. Nyt tiedän kehittäväni draamaa ihan itsekseni, mutta silti ajatukset pyörivät ympyrää, enkä pääse niistä irti.
Taitaa olla kohta aika palata psykon luokse.
torstai 5. toukokuuta 2011
Hiljaiseloa
Tämä blogi näyttää tulleensa tiensä päähän. Jokunen visiitti täällä näkyy olleen hiljaisuudesta huolimatta. En varmaankaan enää päivitä tänne kovin usein, niin kuin en ole vähään aikaan tehnytkään, mutta en vielä poistakaan tätä. Kriisin ollessa pahimmillaan, tänne oli hyvä purkaa tuntojaan. Ehkä palaan myöhemmin, ehkä en. Katsotaan mitä vauva-arki tuo tullessaan.
Niin, meille syntyi toinen poika. Nyt meillä on veljekset. <3
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Juuri näin...
Viime viikonlopun saldo:
Poika kuumeessa perjantain, lauantaina lääkäriin ja korvat olivat puhtaat. Sunnuntaina lisää kuumeilua, minulla alkoivat supistukset ja oli pakko viedä Poika hoitoon ja itse synnärille. Supistukset loppuivat yön aikana ja passitus kotiin. Käytännössä lähdettiin suoraan sairaalasta viemään Poikaa lääkärille, joka totesi pahan korvatulehduksen molemmissa korvissa. Nyt sitten odotellaan koska vauva oikeasti haluaa syntyä...
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Tämä on tätä
Sairastelua. Taas vaihteeksi. Ja kas kummaa, siinä kiristyy pinna jos toinenkin. Onneksi Miehen kanssa jaksetaan nauraa. Se kertoo minusta jo paljon, että yhdessä nauraminen on lisääntynyt.
Raskauden loppuvaiheen myötä on mieli ailahteleva ja kiukkuinen, pitää muistaa mistä kiukkuisuus johtuu, eikä kaataa tätä Miehen ja Pojan päälle. Se tosin on välillä vaikeaa, etenkin kun Poika on kotona sairastamassa. Huomaan, että minä todella tarvitsen päivän itselleni että jaksan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Toisaalta tuntuu pahalta, mutta se on kuitenkin Pojan ja Vauvan parhaaksi.
Sen verran olen palannut syksyn tunnelmiin, että pyysin neuvolalääkäriltä vielä kerran lähetteen HIV-testiin. Hän oli sitä mieltä, että sen löytyminen on hyvin epätodennäköistä (kuten minäkin), mutta kirjoitti lähetteen HIV-testin lisäksi myös hepatiittitesteihin. Hänenkin mielestään tässä asiassa on kuitenkin niin tärkeää saada mielenrauha, ettei kyseenalaistanut pyyntöäni.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Hyvillä mielin
Olenkin miettinyt, että on jäänyt aika vähälle kirjoittelu tänne, mutta se lienee ihan hyvä. Mukava kuulla, että kuulumisia on kaivattu. <3
Vauvan odotus on vienyt niin paljon voimia, sillä raskaus on ollut huomattavasti rankempi fyysisesti kuin ensimmäistä odottaessa. Yhteiselomme sujuu sopuisasti ja kaikinpuolin hyvin, mutta selvästi on havaittavissa se, että kumpikin kaipaisi kahdenkeskistä aikaa kun se vielä olisi mahdollista. Täytyy yrittää järjestää, tosin Pojalle on vaikea saada yöpaikkaa, kun Anopin jalka on huonossa kunnossa... Jos sitä edes saisi päiväksi Pojan jonnekin hoitoon. Tosin, ihan ensimmäisenä täytyy saada perhe terveeksi. Olemme taas vaihteeksi vuorotellen flunssan kourissa.