Parhautta

Vietimme joulua oman perheen kesken. Uskallan sanoa, että joulu oli paras vuosiin. Kaikesta huolimatta, olen varsin onnellinen. Ainakin nyt vähän aikaa. Paluuta arkeen en uskalla vielä ajatella...

Yhtä tyhjän kanssa

Tänään oli vuoden viimeinen psykologikäynti. Hän on hyvillään siitä kuinka olen saanut työstettyä asiaa ja paljon muutakin siinä ohessa. Hieman häntä kuitenkin arveluttaa se, että jos stressaan itseäni liikaa ulkopuolisilla odotuksilla (työt, opiskelu), etenkin kun raskaus vie omalta osaltaan voimavaroja koko ajan enemmän. En oikein itse tiedä siitä. Poden kyllä hirvittävän huonoa omaatuntoa siitä etten saa "mitään" aikaiseksi. Haluaisin olla jollain tavalla hyödyllinen, nyt vain olen tyhjän panttina. Sekään ei auta, että vaikka olen kotona päivät, silti Poika on hoidossa. Odotan äitiysloman alkua, jotta saan hyvällä mielellä olla kotona, ilman turhia paineita.

Vietämme ensimmäistä kertaa joulua kolmisin kotona. Ja pitkästä aikaa odotan joulua ihan tosissaan. Joulun jälkeen Poika jää lomalle hoidosta, ensin lomailemme koko perhe ja sitten vain minä ja Poika. Saa nähdä mitä tammikuu tuo tullessaan...

Selkäranka löytyi

Ainakin hetkeksi. Sain eilen aloitettua tenttiin lukemisen! En minä montaa sivua saanut kahlattua, mutta jotain sentään. Ja nyt kone pois, että saan tällekin päivälle jotain aikaan.

Keppihevonen?

Olen laiska ihminen, sen tunnustan. Nyt minua on alkanut mietityttää, olenko edelleen jaksamaton kriisin jäljiltä, flunssan takia vai onko tämä vain patalaiskuutta? Psykologin kanssa tätä pohdittiin viimeksi ja sama aihe taitaa seuraavalla kerralla jatkua. En haluaisi olla näin saamaton, teen suuria suunnitelmia ja päätöksiä, mutta silti tuntuu etten mitään saa aikaan...

Olen ilmoittanut olevani käytettävissä töihin tammikuusta alkaen, saa nähdä tuleeko töitä ja kuinka niitä jaksan. Opintoihini en ole jaksanut koskea ollenkaan, vaikka tammikuussa odottaa kaksi tenttiä. Mies on alkanut jo kysellä opintojeni perään ja sanoin eilen, että ei tarvitse. Ruoskin muutenkin itseäni tekemättömistä töistä, joten en kaipaa muistutusta vielä häneltäkin.

Minua väsyttää suunnattomasti. Sekin on melkoinen oravanpyörä, kun väsyttää, eikä jaksa tehdä mitään, väsymys tuntuu entistä enemmän. Jos jaksaisi edes vähän, se piristäisi ja väsymyskin väistyisi.

Lisää unia

Nyt oli sitten unessa minun vuoroni.

Olin muuttanut ilmeisesti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja asuin kommuunissa. Mies oli mukana unessa, mutta kotipaikkakunnalle jääneenä, lapset olivat ilmeisesti hänellä (en ollut unessa enää raskaana). Yksi kommuunin asukkaista oli tuttu mies vuosien takaa, josta joskus toivoin enemmän kuin ystävää. Talo, jossa asuimme oli vanha ja sokkeloinen, löysin uusia huoneita vähän väliä vaikka olin asunut siellä jo jonkin aikaa. Se toinen mies oli unessa minulle kylminä iltoina kainalo, johon kaivautua, ystävä johon tukeutua.

Laitan unen muistiin itselleni, vaikka se lähinnä olikin tunnelmia, eikä niinkään tarinaa Jonkinlainen kaipaus häneen minulla vuosia sitten jäi, se on tullut taas kummittelemaan. Joskus mietinkin, että mitä jos asiat olisivat menneet toisin? Mutta elämä on nyt näin, enkä halua sitä muuksi muuttaa. Silti mielessäni käy ajatus, että jos joskus tekisi mieli kostaa Miehelle, hän voisi olla se...

Ei niin mustaa ja valkoista

Juttelin Isoveljeni kanssa tänään. En ole hänen kanssaan aikoihin oikeasti keskustellut, lähinnä on vain vaihdettu kuulumisia. Tänään me puhuttiin asioista niiden oikeilla nimillä. Vaikeista asioista. Meillä on molemmilla omanlainen murros elämässä menossa ja vaikka tilanne onkin erilainen, huomasimme että meillä on myös paljon yhteistä. Tuntui hyvältä löytää taas keskusteluyhteys välillemme, sekin on ollut kadoksissa.

Kiitän onneani, että minulla on ihanat sisarukset. Vaikka aikoinaan manasinkin, kuinka paljon helpompaa olisi olla ainoa lapsi, nyt olen vain ja ainoastaan kiitollinen heistä.

Painajainen

Eilen kävin mielessäni läpi viime aikojen tapahtumia, sillä olen juuri siellä missä asiasta sain kuulla. Se tekee kipeää, mutta toisaalta minun on pakko. Tänne kuitenkin tulen aina uudelleen.

Ajatukset tulivat uniini. Näin unta, jossa Mies lähti minun viereltäni, omasta tahdostaan, toisen naisen mukaan. Tuntui pahalta...

Pikajuoksua?

Suurin pelkoni on ollut, että etenen liian nopeasti. Meillä kuitenkin menee hyvin, me puhumme paljon enemmän asioista ja vietämme yhteistä aikaa entistä enemmän. Yleisesti ottaen elämä sujuu paremmin kuin ennen. Koko pettämisepisodi tuntuu jääneen taakse, se tulee mieleen entistä harvemmin eikä enää lähellekään niin kipeänä kuin ennen. Mutta pelkään, että olen ahnehtinut. Että haluan vain palata miellyttäjä-minään sillä, että painan asian villaisella ja unohdan...

Perheneuvolan psykologi taisi hämmästyä hieman meidät nähdessään. Istuimme vieretysten, käsi kädessä. "Melkein sylikkäin", psykologin sanoin. Aikaa oli varattu puolitoista tuntia, mutta jo tunnin päästä olimme käyneet läpi sellaisen tunnemankelin, että oli aika lopettaa. Sain jonkinmoisen synninpäästön psykologilta. Hän sanoi, että olemme selvästi käsitelleet asiaa itseksemme hyvin ja hänen silmiinsä pahin kriisi oli selkeästi jo selätetty. Kukaan ei voisi minulle kertoa sopivaa aikajanaa tai tapaa käsitellä asiaa, joten jos minusta itsestäni tuntuu hyvältä, niin sitten on niin. Vaikka suruprosessille on olemassa monenlaisia teoreettisia aikajanoja ja käsittelyjärjestyksiä, ei kaikkia voi puristaa samaan muottiin. Tämä helpotti minua suuresti kun sen sanoi myös joku ulkopuolinen, eikä vain oma sisimpäni.

Niin omituista kuin se onkin, meidän liittomme on parantunut tämän kriisin myötä. En edelleenkään sano, että oli hyvä että Mies kävi vieraassa sängyssä, mutta se on yllättäen tuonut paljon positiivistakin. Jos tätä ei olisi tapahtunut, luulen että keväällä olisi ollut kova paikka uuden perheenjäsenen tullessa kuvioihin. Vauva-arki on muutenkin rankkaa, saati sitten yhdistettynä uhmaikäisen isoveljen hoitoon. Silloin on pakko jaksaa, yhdessä jaksamme nyt varmasti paremmin, kun kumpikin osaa avata suunsa ja toivottavasti myös muistaa sen tehdä.

Anteeksi en vielä pysty antamaan ja luottamusta täytyy vielä harjoitella. Mutta niidenkin aika tulee vielä.

Tyhjää

Pää on kovin tyhjä. Mutta hyvällä tavalla. Perheneuvolakäynti kaipaa pientä pureskelua ennen kuin pystyn siitä kirjoittamaan. Sanoisin kuitenkin että kannatti, vaikka sinänsä mitään uutta ja ratkaisevaa ei vastaan tullutkaan.

Meillä on hyvä tästä jatkaa.