Pieni Mies sairastaa. Taas! Huomaan olevani aivan hermoheikko viikonlopun jäljiltä, enkä jaksaisi yhtään kiukuttelua tai vastaan jankkaamista. Tuntuu pahalta etten osaa olla täysillä mukana oman rakkaan lapsen leikeissä ja touhuissa, menetän hermoni pienimmästäkin ja varmasti Pieni Mies on ymmällään... Onneksi hän edes jollain tasolla ymmärtää kun sanoo, että äiti on surullinen.
Yritin viikonlopun aikaan saada aikaiseksi keskustelua, mutta laihoin tuloksin. Lähinnä tavoitteeni oli saada Mies puhumaan, eikä minä "puheenjohtajana" kuten on tähän mennessä menty. Itse asiassa en muista että kertaakaan olisimme puhuneet asiasta hänen aloitteestaan. En usko, että Mies tätä villaisellakaan haluaa painaa, vaan että hän vain ei osaa puhua. On sitä vikaa itsessänikin, sen myönnän. Kumpikin olemme tietyllä tavalla miellyttäjätyyppejä, jolloin vaikeista asioista puhuminen jää. Ei se auta kuin harjoitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti