Kävin eilen psykolla. Jo se tilanne, että tietää joutuvansa puhumaan asiasta, kirvoittaa kyyneleet ja ahdistuksen. Mutta kun kävelin sieltä pois, oli mieli hyvä ja keventynyt. Se taitaa auttaa.
Puhuttiin mm. siitä, että olen ottanut hänet takaisin vuoteeseemme. Sanoin, etten osaa nukkua yksin. Psyko sitten kysyi, ajaisiko saman asian vaikkapa äitini tai siskoni? Tajusin että ei. En osaa nukkua ilman Miestä. Ei viereen kukaan muu kelpaa. Vaikka en vielä osaa ajatella seksiä ja häntä yhtäaikaa miettimättä mielikuvia hänestä toisen naisen kanssa, en silti osaa ajatella myöskään itseäni kenekään muun kanssa. Minä en pystyisi "kostamaan" pettämällä, tuskin sittenkään jos en olisi raskaana. Ei se mitään pelastaisi tai helpottaisi. Tuntui hyvältä tajuta se.
Tajusin myös pari muuta asiaa. Suurin vaikuttimeni tähän jatkamiseen ei olekaan perheen pelastaminen. Toki haluan perheelleni parasta, mutta se on vielä tutkinnan alla onko parasta jatkaminen vai ero. Tärkeää on se, haluanko pelastaa meidän parisuhteemme? Haluanko vielä pitää Miehen aviomiehenäni ja elämänkumppanina? Ja kyllä. Minä haluan. Kaikesta huolimatta minä rakastan tuota tolloa, kaiken riskeeraavaa idioottia. Psykoa lainatakseni, erota ehtii aina. Nyt on kuitenkin aika kokeilla suhteen uudelleen rakentamista.
5 kommenttia:
Kävin lukemassa blogin tähän asti ja tulin sekä surulliseksi että iloiseksi. Surulliseksi siitä, että sinun/teidän kohdalle piti osua tämä. Iloiseksi siitä, että tunnut suhtautuvan vaikeaan tilanteeseenne niin kypsästi ja rakentavasti. Rakentavuudella tarkoitan sitä, ettet ole automaattisesti alkanut syyllistää itseäsi, että olet tehnyt ratkaisuja oman jaksamisesi kannalta, ettet heti vaihtanut lukkoja, että olet/olette hakeneet apua, että kirjoitat, että olet antanut tilaa omille tunteillesi. En tunne teitä, mutta tuntuu hyvältä, että haluat antaa rakkaudelle mahdollisuuden uskottomuuskriisistä huolimatta. Toivon koko sydämestäni, että myös miehesi sitoutuu luottamuksen uudelleenrakentamiseen.
Tätä kirjoittaessa tuli mieleen pari päivää sitten katsomamme upea leffa, Susanne Bierin Kosto. Suosittelen sitä jollekin sellaiselle hetkelle, kun haluat käydä jossain itseksesi.
<3 <3 <3 maria, pienillä kirjaimilla
Itkettää. Ja naurattaa. :) Kiitos kun kävit, toivottavasti tulet toistekin! <3
Kävin ja kävin aiemminkin. Olin aika järkyttynyt tästä uutisesta ja mietin miten voit. Olet ihan varmasti palasina, sen uskon, mutta toisaalta tunnut suhtautuvan tähän hyvällä asenteella ja järjellä. Minä kerran petettynä ajattelin aina ennen että se on kerrasta poikki eikä luottamusta saa rakennettua, mutta näin perheellisenä ajatusmaailma onkin ihan eri. Helppoa se parisuhteen jatkaminen ei varmasti ole ja se vie aikaa ja vaatii työtä, mutta ehkä se lähtökohta koko parisuhteilulle on kuitenkin se meidänkin reilu kolme vuotta sitten toteama "tahdon". Kirjoitit tosi hienosti siitä miten tajusit että itse haluat jatkaa, et vain perheen takia. Tahtoa, taisteluita ja taistelutahtoa teille!
Elämä ilman lapsia on niin paljon yksinkertaisempaa... Myös minä olin joskus tuota mieltä. Mutta lupaus on lupaus, myötä- ja vastoinkäymisissä.
Olet rohkea kun haluat antaa vielä mahdollisuuden. Ei kaikki ole aina niin mustavalkoista. Toivon teille parempaa jatkoa, ja sinulle jaksamista. Voi kun voisin halata sua, eihän se mitään auta mut kuitenki.
-NapaKissa
Lähetä kommentti